Kuolema kuittaa univelat

Visual noveleja pelityyppinä kehittävä Necrobarista on tiiviin haikea kertomus asioiden jättämisestä taakseen, vaikka toteutus onkin varsin passiivinen.

Pelisuunnittelijat ovat yksimielisiä – kuoleman jälkeen ihmiset päätyvät jonkinlaiseen tuonpuoleiseen baariin. Tätä juonikuviota noudattavat sekä viime vuoden Afterparty että nyt julkaistu Necrobarista.

Ainakin kahvi on ilmaista

Kuoleman jälkeen ihmiselle annetaan 24 tuntia aikaa käsitellä tarvittavat asiat maan päällä ennen matkan jatkumista seuraavaan maailmaan. Tämän ajan voi käyttää vaikkapa juomalla ilmaista kahvia melbournelaisessa Terminal-kahvilassa. Terminal on eräänlainen hallinnoitu limbo, jossa barista Maddy ja viimeaikainen omistaja Chay auttavat paikalle saapuvia vastakuolleita hyväksymään tilanteensa. Tapahtumat käynnistyvät, kun jälleen yksi hämmentynyt asiakas, Kishan, astuu kahvilan ovista sisään.

Necrobaristan maailma on joustavan byrokraattinen. 24 tunnin sääntö ei ole tarkalleen ottaen kiveen hakattu, sillä lisäaikaa on mahdollista saada kerryttämällä aikavelkaa. Hyväsydämiset kahvilan pitäjät ovat laittaneet asiakkaidensa lisätunteja baarin piikkiin, mutta ennen pitkää velat on maksettava. Velkojia edustaa sääntöjä ja tasapainoa valvova kuolemanneuvosto, jonka perijänä toimii entinen rikollinen Ned. Hänen otteensa ovat onneksi pehmentyneet vuosisatojen mittaan.

Dialogi on erinomaisesti kirjoitettua. Hahmot tuntuvat eläviltä, oikeilta ihmisiltä, joista jokainen haluaa toimia oikein omasta näkökulmastaan. He ovat luonteeltaan epätäydellisiä, mutta keskimäärin hyväntahtoisia. Kehittäjillä on ollut draaman tajua, sillä nelituntiseen teokseen mahtuu useampiakin hahmojen kehityskaaria. Tapahtumat kestävät pelin ajassa 3 päivää, joiden kuluessa Maddyn on otettava vastuu kahvilan omistuksesta, Chayn on tehtävä päätös eteenpäin siirtymisestä, ja Kishanin on hyväksyttävä se, että hän on kuollut.

Passiivinen esitystapa

Tapahtumat on rytmitetty kahdenlaiseen pelivaiheeseen. Suurin osa ajasta kuluu passiiviseen kliksutteluun, jossa juonta kuljetetaan tekstimassoja lukien. Ääninäyttelyä ei ole. Hahmojen dialogit sisältävät hauskoja metatekstejä, sillä painamalla korostettuja termejä, avautuu pelaajalle lisäselityksiä kyseisestä käsitteestä. Yleensä kyseessä on jonkinlainen sarkastinen huomio siitä, miten termin voi tulkita eri näkökulmista.

Jokaisen dialogiepisodin päätteeksi pelaaja saa valita kaikista dialogissa esiintyneistä termeistä seitsemän. Valitut termit muuntuvat pelinsisäiseksi resursseiksi, joita pelaaja voi käyttää avaamaan lisätietoja maailmasta ja kahvilan aikaisemmista asiakkaista. Kaikkia tällaisia muistofragmentteja ei ole mahdollista tai ainakaan helppoa avata yhden pelikerran aikana, sillä resursseja on 12 erilaista, eikä usein ole yksiselitteistä päätellä mitkä termit valitsemalla jotain tiettyä resurssia on mahdollista kerryttää. Lisäksi kahvilan muistot tulee löytää, sillä episodien välissä pelaaja pääsee kulkemaan vapaasti kahvilassa ja etsimään yleensä melko helposti piilotettuja muistoesineitä. On mukavaa, että mukana on myös interaktiivista toimintaa, vaikka suurin osa pelistä onkin passiivista tekstimassojen perkaamista.

Visual novelien avantgardea

Visuaalisesti peli on toteutettu upeasti, sillä hahmot eivät ole pahvisia 2D-objekteja, kuten visual novel -peleissä yleensä. Sen sijaan hahmot ja ympäristö ovat kolmiulotteisia. Tämä mahdollistaa sen, että kuvakulmat eivät ole staattisia, vaan kamera-ajoilla luodaan dramaattisuuden tuntua. Kuvitus on toteutettu sarjakuvamaisella cel-shading-tekniikalla, joka soveltuu oikein mainiosti pelin tunnelmaan. Häiritsevää on se, että käytössä oleva soundtrack on varsin mainio, mutta koska kappaleet ovat vain runsaan minuutin mittaisia, soitetaan samoja kappaleita kyllästymiseen asti. Tämä on harmillista, sillä musiikissa ei ole muuten mitään varsinaista vikaa.

Necrobarista on mainio peli, joka yllätti positiivisesti. Sen juoni on rakennettu tiiviiksi, eivätkä tapahtumat lähde rönsyilemään kohtuuttomasti. On hieno saavutus sitoa hahmojen tarinat napakaksi kehityskertomukseksi siitä, miten joskus on vain kyettävä päästämään irti ja jatkamaan matkaa. Harmillisinta on se, että toteutusmuodoksi on valittu nimenomaan visual novel, joka on passiivinen tapa kuljettaa tapahtumia eteenpäin. Usein vastaavan tapaiset nimikkeet toteutetaan esimerkiksi kävelysimulaattoreina, jotka luovat illuusiota pelaajan omasta toiminnasta. Necrobaristan suurin harmi on se, että noin 80 prosenttia peliajasta kuluu passiivisesti dialogia seuraten, kuin pelaaja katsoisi teatteriesitystä. Tästä huolimatta teos on omassa genressään erinomainen, ja asettaa riman tuleville visual noveleille hyvin korkealle. Mikäli nautit hyvästä kahvista, haikeista kohtaloista ja nekromantiasta, on Necrobarista ehdottomasti pelaamisen arvoinen.

Kirjaudu kommentoidaksesi